Nopein ja helpoin tapa laihduttaa - Kuinka laihduin puoli kiloa päivässä

Pitkän taustatyön jälkeen päädyin kokeilemaan vastikään vesipaastoa. Lisäsin löytämieni ohjeiden mukaisesti veteen natriumia ja kaliumia sisältäviä suoloja (himalajan suola ja pan-suola), jotta elektrolyyttitasona elimistössä pysyisivät kohdillaan. Join siis päivässä noin 2 litraa vettä, en syönyt mitään. Aktiivisuuteni oli tavallisella tasolla, eli kävelin noin 5-6 kilometriä päivittäin.

Vesipaaston vaikutukset olivat hyvin positiiviset. Kokeiluni kesti kolme ja puoli vuorokautta. Tuona aikana painoni putosi joka päivä 500 grammaa ja ihoni parantui hyvin paljon. Jo ensimmäisen vuorokauden jälkeen kehossa näkyi kaventumista ja ihon parantumista. Haluan korostaa, etten tehnyt tätä paastoa painonpudotussyistä, vaan ainoastaan mielenkiinnosta, sillä en ole ikinä ollut kahta päivää yhtäjaksoisesti tietoisesti täysin syömättä.

Voin suositella vastaavan tekemistä kaikille, jotka ovat ketogeenisellä tai lihapohjaisella ruokavaliolla. En tuntenut kahtena ensimmäisenä päivänä juurikaan sen kummempaa nälkää ja sain yölläkin nukuttua varsin normaalisti. Kolmantena päivänä päätäni alkoi särkemään ja tunsin pahoinvointia, minkä vuoksi katkaisinkin paaston tuohon.

Jatkossa aion tehdä vastaavia vesipaastoja mitä todennäköisemmin vähintään kerran kuukaudessa, sillä tuo toimii samalla myös erittäin meditatiivisena prosessina ja lujittaa mieltä.