Ensimmäinen youtubeformaattiin tekemäni kalastusvideo

Kuten monet teistä jo tietävätkin, olen kalastanut koko ikäni. Kalastusvideoita olen kuvannut 2000-luvun alusta saakka. Ensimmäinen Youtube-videoni oli omatekemäni Taho 60 -vaapun uintivideo (julkaistu 2.9.2007).

2014, ennen vuodenvaihdetta päätin, että 2015 tulee olemaan vuosi, jolloin haastan itseni kalastamaan enemmän, eri tavoilla ja ennen kaikkea kuvaamaan seikkailuni videoblogimuodossa hiljaiseloa pari vuotta viettäneelle kanavalleni. En ollut kalastanut pariin vuoteen lähes ollenkaan muiden kiireiden takia.

Ensimmäinen video, jonka toteutin täysin tämän uudenvuoden päätöksen mukaisesti, oli “Heittokalastusta (Kauden 2015 avaus). Kyseinen video löytyy tämän päivityksen yläosasta. Uudestavuodesta 2014-2015 sanottakoon vielä se, että kuvasin tuolloin rakettien paukkeessa Kalmakolmion legendaarisen esittelyvideon, joka on ehdottomasti yksi omia suosikkejani tekemistäni pätkistä:

En muista tuosta kauden 2015 avovesikauden avaus -reissusta paljoakaan sen ulkopuolelta, mitä kyseisellä videolla on nähtävissä. Keli oli tuulinen ja hyvin märkä. Jäätävän sateen uhka leijui ilmassa ja lopulta saapuikin järven suunnalta ja kasteli kalastajan lisäksi myös kuvauskaluston. Kalaa ei noussut. Muistan kuinka Canon 70D heilui arveluttavan paljon tuulessa kolmijalan päällä kallion laella kuvatessani avovesikauden ekoja heittoja videolle. Kalapaikoille siirtyminen tapahtui vanhalla punaisella Mazdalla, joka toimi uskollisena lainakulkupelinäni monta vuotta. Sama auto oli mukana lukuisilla videoilla vuosina 2014-2017.